Pettymyksestä ylös

Helppo A Hard, Seela Aalia – Shahraiz Aquil, Ride or die

Olimme vetäneet ihan pohjat eilen ”tutustumisluokissa”. Helppo A ei asettanut itselleni kylläkään odotuksia, mutta olisi varmaan ihan suotavaa, että hevonen pysyisi koko radan peräänannossa tällä tasolla. Pääsimme me sentään ohjelman loppuun, mutta oli rumaa ratsastusta, ei ollenkaan ratsastusta ja yksinkertaisesti me oltiin ihan kumipallona tuolla areenalla. Tällä kertaa sitten näin. Voin kertoa, että ei hirveästi innostanut mennä kohti esteosuuksia.

Eipä esteosuus ollut sen lohduttavampaa. Suorastaan oli aika kamalaa ratsastaa. Tuntui koko ajan, että katsoin itseäni ulkopuolelta. Nappasimme kaksitoista virhepistettä mukavasti. Yhden kiellon ja parin puomin turvin. Päässäni soi vain tät tät tättärää circus. Hiljaisuuteni jatkui vahvasti tämän päivän osalta. Onnekseni Elina ja Nio nappasivat minut kiertämään varustekojuja. Ehkä pieni materialismi olisi herättänyt toivon pilkahduksia viralliseen kilpailupäivään.

Aamu alkoi hirveän aikaisin. Sasha piti kävelyttää aamulla. Tummansiniset ratsastuslegginsit tuntuivat hyvältä vaihtoehdolta aamun säähän. Oli vilpoista, mutta aurinko pilkahteli mukavasti noustessaan. Lenkkarit tuntuivat kivan kevyiltä verrattuna ratsastussaappaisiin. Huppari ei kuitenkaan riittänyt, vaan oli pakko vetää tuulitakki päälle, että tarkeni. Fiilis oli tavallaan jo parempi eilisen jälkeen. Tuntui kauhean ylpeältä kävellä näin ison hevoskilpailun keskellä kilpailijana. Sain vilauttaa kilpailijapassiani jaba-alueelle astuessani. Hevosista pidettiin tiukkaa vahtia, ja sai oloni arvostetuksi, vaikka enemmän kansainvälisten ökykalliiden hevostenhan takia vartijat olivat.

Sasha majaili Oskun vieressä, eikä Elina ollut vielä saapunut paikalle. Sasha oli kuitenkin huomattavasti rennompi kuin saavuttaessamme Harthroofiin. Tuo söi vielä osaa aamuheinistään, eikä paljon jaksanut kiinnostua tulostani. Sujahdin karsinaan, ja tarkistin nopeasti vielä jalat eilisen jäljiltä. Kaikki tuntuivat normaaleilta. Tämän ansiosta kimo prinsessa sai jättää aamuheinät kesken, ja lähteä kanssani kävelylle. Harmi että en voinut napata suoraan tuota vain riimusta mukaan. Kilpailualueella oli pakko käyttää suitsia, myös käsihevosalueella.

Kävelyttämässä oli jo Nio Virman kanssa, Miska ja Muumi sekä vahtimassa Aleksi. Sashan tummansininen fleeceloimi oli ottanut hieman aamuheiniä kiinni, ja sain nappailla niitä pois kävellessämme. Meidän lisäksi kävelyttämään tähän aikaan olivat tulleet parit muutkin ratsukot Hallavalaisten lisäksi. Muun muassa tunnistin kanssani kilpailevan Annin ja Vatun. Suomenhevonen omasi hienon läsin, ja ratsukko oli muutenkin todella toimivan näköinen. Sitten oli hevonen, jonka muistin kilpailevan vaativissa luokissa, ja nimi taisi olla Callahan. Pari muuta ratsukkoa, jota en tunnistanut. Yksi hevonen kylläkin kiinnitti katseeni ulkonäöllään.

 Mustavalkoinen siro, mutta erittäin massiivisen näköinen hevonen. Tamman nutturat näyttivät siltä, että harjaa löytyisi tuolta enemmänkin. Kaikista eniten hevosessa kiinnitti huomiota kumminkin herasilmä keskellä täysin mustaa päätä. Se oli älyttömän lumoava. En oikein saanut katsettani pois hevosesta. Kiusallisesti tammaa taluttava oletettavasti mies osui katseellaan minuun. Kiusaantuneesti käänsin katseeni pois, sillä olihan se nyt kiusallista tuijottaa.

Sasha oli tavallaan hauska. Tuntui että jokaisella tällaisella junnulla oli kimo kiiturihevonen täynnä luonnetta. Sellainen minulla olikin. Tai no oli lainassa. Se riitti.

Share: