Luokka 3, Helppo A – Saaga Talvilehto ja Närhen Mikstuura

“Miten voi jo nyt jännittää niin pirun paljon?”, puuskutin ja nostin vapisevin käsin höyryävää My little pony-kahvimukillistani huulilleni. Joukkuekaverini Anni ja Samuel istuivat toisen puolen tallituvan pöytää selaten omia puhelimiaan, kuin myös höyryävine mukeineen. Yritin kuitenkin pitää keskustelua yllä huolimatta toisten lievähköstä vaisuudesta. “Tajuutte kai että eka osakilpailu on jo ens viikolla?”, jatkoin. “Mitä?”, Anni nosti katseen puhelimestaan kohottaen kulmaansa. “Tänään on maanantai”, sanoin tarkistaen sen itsekin hieman epäuskoisena puhelimesta. “Jep, mutta osari on vasta sunnuntaina”, Samuel sanoi tyynesti. “Mutta silti!”, ähkäisin. Jännityksestä huolimatta olin kuitenkin positiivisilla fiiliksillä, kuten melkein aina kisojen lähestyessä. Tie tähtiin oli viime vuonnakin melkein jopa vuoden kohokohta, vaikkei me hirveän hyvin siellä pärjättykään. Olimme kuitenkin vaihtaneet painotuksen kouluratsastukseen Unikon kanssa, joten uskalsin toivoa parempaa menestystä tänä vuonna.

Muistelin katkerana viime vuoden ensimmäistä osakilpailua Hallavassa, kun olimme Unikon kanssa luokkamme viimeisiä. Otin sen silloin vähän liiankin raskaasti, ja päätin että on aika oppia virheistään ja hyväksyä myös ne lähes välttämättömät epäonnistumiset elämässä. Annin tapaan olin itsekin kunnianhimoinen ja kilpailuhenkinen, mun oli vaikea hyväksyä omia virheitäni. Julius aikanaan oli saanut mut kuitenkin ymmärtämään, että ne kuuluvat elämään. Harmi, että lähes mentoriksi muodostunut Julius oli jo lähtenyt Ansamaasta. Purin huultani ja kiersin hiussuortuvaa sormeni ympärille. Aina voi oppia paremmaksi epäonnistujaksi, tuumasin mielessäni. Jaksoin kuitenkin uskoa, että ehkä tänä vuonna asiat voisivat olla toisin.

“Mä tein teille muuten nää!”, kaivoin äkkiä tallireppuani ja otin sieltä esiin vaaleanpunaisella kristallilla varustetut onnenkorut, jotka voi kiinnitää hevosen suitsiin. “Mulla on tällänen samanlainen”, virnistin iloisesti ja annoin Annille ja Samuelille omat. “Vaaleanpunanen”, Anni tuhahti huvittuneena. “Yllätys?”, Samuel sanoi viitaten meidän joukkueen tiimilippuun ja mun mieltymiseen vaaleanpunaisesta väristä noin ylipäätänsä. “Mä tein Jasullekin tämmösen, en kyl tiiä arvostaako se. En mä sitä tunne vielä kovin hyvin”, höpötin menemään. “Nyt meillä on vähän niinkuin ystävyyskorut!”, hihkaisin innoissani. Toivoin, että korut toisivat meille, jos ei nyt menestystä ja onnea niin ainakin yhteenkuuluvuuden tunnetta. “Friendship is magic”, Samuel sanoi osoittaen mukiani ja repesimme kaikki nauramaan.

Share: