Luku 31

Ajattelin, että voisin laittaa tämän Majinan uuden hevosen hankkimis matkan tänne muidenkin luettavaksi,
joten näitä tulossa muutamia. Pitää yrittää jatkossa julkaista tänne enemmän enivei.

31. Elokuuta

“Daaamn he’s hot” sanoin ja vihelsin kun istuimme vielä Dochasin kanssa autossa ja näin miten Tino Lakkahalla käveli kohti autoa. Silmissäni saattoi nähdä tähtien tuikkeen, sillä olinhan aina osannut tunnistaa laadukkaat miehet. Dochasin silmät oli pyörähtää ulos päästä, tämän järkyttyessä miten kehtasin kehua Tinoa noin vulgaaristi, nousin kuitenkin pikimiten kättelemään pitkää ja siististi pukeutunutta miestä. Sää oli tänään kieltämättä hieman syksyinen, mutta olisi juuri sopiva ulkona ratsastamiseen. Ei olisi kiva hikoilla kuin pieni possu, näin ihanan miehen edessä. “Sä et sanonu että se on komee tai mitään..” sihisin Dochasille kun kävelimme sopivan etäisyyden päässä kohti Valerianan kenttää. Doc pudisti päätään hermostuneesti, mutta tiesi että mä vain tahalleen pelleilin.

Kentällä seisoi hieman rajumman näköinen mies, joka esitteli itsensä heti Jasuksi. Tämä viittoi heti Dochasin peräänsä, sillä oli laittamassa toista koeratsastettavaa valmiiksi tallissa. Ja niin me jäimme Tinon ja tämän – oi niin hemmetin hienon – hevosen kanssa kolmen. Tuijotin hevosta suu ammollaan, en tiennyt mitä tällaisessä tilanteessa kuului edes sanoa tai pitikö minun kertoa jotain? Tamman karva kiilsi kuin siinä olisi pientä timanttihippusta ja jouhet oli niin viimeisen päälle ojennuksessa. Tiesin että Valerianassa oli kaikki 6/5, mutta nyt itsellekin tuli jo vähän alemmuuskompleksi.
“Hyppää vaan selkään!” Tino naurahti aidalta, jonne oli mennyt nojailemaan. Hymyilin ja kiersin tamman toiselle puolelle. “Sä tosiaan tiedätkin jo, että tää tamma on nimeltään Valencia ja me ollaan täällä kutsuttu sitä nimellä Vania. Se on ranskassa kisannut koululuokkia menestyksekkäästi ja tuli sitten alkuvuodesta tänne suomeen. Mä oon etsinyt sille uutta omistajaa keväästä asti, mutta lähinnä tänne on tähän mennessä eksynyt pällistelemään sellaista porukkaa, jolla ei ole alunperinkään ollut varaa tällaiseen hevoseen, mitä nyt olivat uteliaita.” Tino kertoi ja tästä huomasi että hän ei pitänyt moisesta ajanhukasta, mutta pysyi kohteliaana. Ymmärsin heti mitä tämä tarkoitti, monet kävivät “koeratsastamassa” kalliita hevosia, koska saivat siinä käytännössä ratsastaa ilmaiseksi ja vieläpä todella laadukkaalla menopelillä. Me olimme kuitenkin tulleet tänne sillä ajatuksella, että hevosen ostosta voitaisiin sopia heti, mikäli mitään mutkia ei tulisi.

Ollaanpa heti rehellisiä, istuin hevosen selässä, eikä se ollut vielä ottanut askeltakaan ja minusta tuntui jo että olin väärässä paikassa. Vania tuntui kuninkaalliselta ja minä olin se lattioiden moppaaja. Tamma huokui arvokkuutta ja vuosia kestänyttä työtä, hemmottelua ja kouluttamista. Vania oli samanikäinen Tean kanssa, mutta sillä oli jo järkyttävä määrä kokemusta.
Keräsin kaikki ohjat käteeni ja etsin hyvää asentoa koulusatulassa, jollaisessa en ollut istunut hetkeen. Tino tuli heti lähemmäs ja asetteli kohteliaasti jalkojani sinne missä niiden kuuluisi olla. Yritin peitellä punastumistani, sillä Tino hieman hermostutti minua. Nyt olisi keskityttävä hevoseen, eikä muuhun, joten ravistin itseäni kevyesti ja naurahdin. “Vania on hieno, tiedän.” Tino vastasi virnistäen ja lähti sitten sivummalle. Yhtäkkiä minulle tuli todella turvallinen ja tyyni olo Vanian lähtiessä kävelemään reippaasti kohti uraa. Rentouduin ja kaikki mitä pystyin ajattelemaan oli se, että olin hyvissä käsissä tai no “kavioissa”, tämän tamman selässä. Tuntui siltä että “ei ole mitään hätää, kyllä Vania hoitaa homman ja näyttää tietä, jos minä en osaa”, mikä tuntui hieman höpsöltä, mutta se oli paras tapa kuvata tunnettani. Vanialla oli lempeät ja tyynet silmät, mutta sen liikkeet olivat määrätietoiset ja varmat, tällä hevosella olisi niin paljon opetettavaa ja annettavaa minulle, että pelkäsin herkistyväni ja nolaavani kaikki itkulla.

Tino oli lämmitellyt tamman valmiiksi, joten sain heti ottaa muutamia liikkeitä. “Ota vaikka tuolta seuraavasta kulmasta ravissa pohkeenväistö ja sitten laukkaa ja tee vaihdoit lävistäjällä.” Mies ohjeisti ja minä olin että mitäh?! Pitikö tässä nyt alkaa tuolla tavoin taituroimaan suoraa kylmiltä, muistinko enää edes missä kädet ja jalat piti olla. Eikä tässä kehdannut alkaa kysymään neuvojakaan, joten aloin ohjeistaa tammaa parhaani mukaan. Ehdin hipaista kylkiä, kun Vania keinahti jo kootulle raville ja sai minut näyttämään ammattilaiselta. “Luetko sä mun ajatuksia?” kuiskasin tammalle ja Tino sattui kuulemaan, mies vain nyökytteli mielissään.
Oli aika lähteä väistämään ja panikoin, miten se menikään? Aloin varovasti siirtää raajojani niihin suuntiin mihin muistelin, mutta Vania suoritti väistöä jo puolessa kentässä. Tamman jalat nousivat korkealle, se kosketti hiekkakentän pohjaa niin kevyesti, että vain muutamat jyvät lennähtivät ilmaan. Vania liisi takaisin uralle ja otin sen heti käytiin, sillä tamma pyysi jo lisäohjeita. “HÄÄÄh?” puhelin ihmeissäni ääneen ja kuulin miten Tino ja nyt kentälle ilmestynyt Dochas nauroivat. “Vähänkö mageeee” Doc kommentoi ja Tino taputti. “Emmää ees tehny mitään? Tai no panikoin että mitä pitikään tehdä väistössä..” vastasin hermostuneesti kikattaen.

Dochas piteli kädessään yhtä suurta puoliveritammaa, kuin mikä minulla oli allani. “Tää hieno leidi on kuulemma Prudence, meidän kesken Poppy” Doc sanoi viettelevän humoristisesti nostaen kulmiaan, nauroimme ratsukolle joka näytti tulevan hyvin juttuun. Prudence on 8 vuotias westfalen, joka sekin erinomaisesta suvusta ja todella näyttävä ulkonäöllisesti. Dochas ja Poppy lähtivät Jasun opastuksella hyppäämään maneesille ja minä jäin jatkamaan Vanian kanssa.
Tino selvästi odotti että ottaisin seuraavaksi laukanvaihdot lävistäjällä, joten keräsin jälleen ohjat ja suuntasin uralle. Tamma nosti oikean laukan kuin unelma, tulimme kaarteeseen ja siitä käännyimme valmiiksi vaihtoja varten. Minä aloitin väärällä jalalla, josta se hieman kummastui, mutta odotti kärsivällisesti että pääsin tilanteen tasalle. Otimme muutaman askeleen ylimääräistä ja siitä se sitten lähti pyörimään. Menimme melko kovaa vauhtia, mutta onneksi Lakkahalloilla oli tilava kenttä, joka tuntui vain jatkuvan ja jatkuvan. Istuin laukkaa helposti, se oli pehmeää ja keinahtelevaa, Vania teki tarkkaa ja keskittynyttä työtä, se vaihtoi melko suurieleisesti puolelta toiselle ja tulimme lopulta oikealla askeleella takaisin uralle. “Hyvinhän se meni” Tino kehui, hän ei ollut ollenkaan sen oloinen että alkaisi kiusoittelemaan pienistä töppäyksistäni.

Otin vielä huvittelun vuoksi hetken passagea ja parit piruetit, nyt kun pääsin vauhtiin. Sain jälkeenpäin kuulla että olin hymyillyt ja nauranut koko ajan, mutta minkäs teet, olin täysin hevosen pauloissa. Minulla oli uudelleen syntynyt olo, olin täynnä innostusta ja uusia unelmia. Aloin kotimatkalla haaveilla siitä, miten pääsisin näyttämään tamman kotona kaikille kavereille ja kisakentillä haastajille. Otimme molemmat hevoset varaukseen, sillä Tino oli ehdottanut että kisaisimme tammoilla vielä viikonloppuna heillä järjestettävissä kisoissa. Saisimme siinä hyvin ensimakua tulevasta ja suostuimme tietysti saman tien.
Dochas pälätti koko matkan Poppystä, kuin se oli niin ihana mussukka ja että suuttuisi, jos se nyt menisi jollekin toiselle. Dochas oli hullu, se oli hypännyt Poppyllä maneesilla 160 – 165cm rataa?! Mikä ihmeen monsteri se tammakin oli. Sitten hän mainitsi yllättäen kolmannesta hevosesta, jostain suomenpuoliveri orista, josta oli myös kiinnostunut. Otin asian ensin melko kevyesti, ajatellen että tämä ei ollut täysin tosissaan. Sitten alkoi vaikuttaa siltä että Dochas halusi meille kolmannen, yhteisen hevosen ja se oli taatusti Valerianassa asuva taituri hurmuri hurjimus nimeltä Seven. Ja se Seven maksoi maltaita, kuten Poppy ja Vaniakin.

“Se tamma ei tainnu olla ainoo kehen ihastuit, am i right?” Dochas sanoi vielä kotipihassa virnuillen. Läppäsin tätä olkapäähän ja lähdin juoksemaan kohti asuinrakennuksia, tästä reissusta olisi juoruttava heti kaikille.

One thought on “Luku 31

  1. <3 Julkaise ihmeessä. Täällä mie olen jo kieli pitkällä odottanut lisää luettavaa :D Uskonet siis miten ilme kirkastui kun huomasin uutta sisältöä! Majina on ollut miulle muutenkin hahmona vähän vieras (ihan koska tiet omien stoorien kanssa eivät ole vielä törmenneet), joten on hauska sukeltaa täysin uuteen porukkaan ja piiriin mukaan.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Begin typing your search term above and press enter to search. Press ESC to cancel.

Back To Top
Siirry työkalupalkkiin