Luku 25

Olin käpertynyt viltteihin, tyynyihin ja kaikkeen taivaallisen pehmeään. En omaan sänkyyni kuitenkaan, vaan Juliuksen. Tuo mies oli ensimmäinen, jolla oli näin ihanan siisti huone ja kaikki ojennuksessa. Minä tulin myllertämään tietysti heti kaiken. Makasin sängyllä kuin koteloitunut perhosen toukka ja kuuntelin Juliuksen tietokoneen näpyttelyä ja rauhallista puhetta.
Mies istui pöytänsä ääressä, järjestellen jotain työasioita. Minulla ei oikeastaan ollut aikaa tauolle, mutta otin sellaisen silti. Monilla tallilaisilla tuntui olevan juuri nyt omia draamojaan, enkä viitsinyt mennä heidän seuraansa. Julius oli kaikkein vanhin täällä ja koin tietynlaista rauhaa tämän seurassa, mies oli jotenkin niin aikuismainen ja kypsä, ettei minun tarvinnut laskeutua teinidraamojen ja juorujen piiriin ollakseni hänelle mukavaa seuraa.
“Tuu tänne” mumisin. Julius katsahti muhun hassusti ja jatkoi vielä hetken näpyttelyä. Alkoi väsyttää ja taisin haukotellakin. “Näitkö mun radan sunnuntailta?” jatkoin ja mies hyppäsi selälleen viereeni sammutettuaan tietokoneensa. “Joo hyvin veditte” tämä vastasi. Jes, ajattelin ja sitten oli hiljaista. Olimme pitkään hiljaa, molemmat vain katselimme huonetta ja sen seiniä. Ei tuntunut yhtään kiusalliselta, pidin siitä.

Käännyin kyljelleen. “Tiiäthän et sun ei oo pakko olla siinä ryhmässä, jos et meinaa jaksaa niitä juttuja.” sanoin ensin vakavana mutta päädyimme repeämään yhtä aikaa nauruun. “Joo, tiedän. Katotaan.” mies päätyi lopulta sanomaan ja olimme taas hiljaa hymyillen. Suljin silmäni ja mietin viime aikojen tapahtumia. Olin jotenkin uupunut, olin kokoajan menossa ja jotain piti jatkuvasti tehdä ja suunnitella. Ei näin isoa talliporukkaa saatu retkille ja muille, ilman kunnon valmisteluja ja työtä.
“Tiiäkkö Majina, että mä autan kyllä mielellään, jos susta joskus tuntuu että on liikaa hommia.” Julius sanoi juuri silloin ja sain kylmiä väreitä, outo ajoitus. Toisaalta mies oli varmasti pistänyt merkille oloni, ehkä nähnyt läpi siitä kokoajan hymyilevästä ulkokuorestani. Tykkäsin ihmisistä, jotka pistivät pienetkin asiat ja eleet merkille, se oli kiehtovaa. “Kiitos” sanoin hymyillen ja asettelin tyynyvuortani paremmin. Julius katseli hääräämistäni hiljaa naureskellen.
Asunnolla oli ihanan hiljaista juuri nyt, toivoin ettei Juliuksen tarvitsisi kärsiä mekkalasta muutenkaan, mutta en tiennyt miten asia oli. 1A:ssa asui myös Saaga, Anni ja Silvia. Olin ensin yrittänyt tutustua niistä viimeiseen, mutta en ollut varma pitikö hän minua kivana tyyppinä. Tarkoitan, että oliko hän kiinnostunut olemaan ystäviä tai kokiko että minulle voi puhua, vaikka omistankin tallin. Ja Saaga nyt oli kaikkien kaveri.
Ei minulle tarvinnut esittää mitään, jos oli huono päivä, senkin sai näyttää. Niitä oli meillä kaikilla joskus, Saagalla tosin joskus vähän enemmän. Harmitti sen naisen puolesta, mutta en kokenut olevani hänellekään niin läheinen että voisin mennä lohduttamaan, se paikka oli Annin.

“No?” Julius kysyi yhtäkkiä. Huomasin itsekin, miten ilmeeni oli kääntynyt alavireiseksi. “Mulla ei oo täällä oikein ketään tosi läheistä ystävää..” aloitin ja olin hiljaa hetken. Raotin suutani aloittaakseni, mutta suljin sen taas. “Oon huomannut.” mies sanoi hiljaa ja jännityin hieman. Huomasiko sen muutkin, ei kiva. “Oonhan mä vähän yrittänyt, mutta ei oikein tuu mitään. Ehkä mua ei mielletä kaveriksi, oon vaan pakollinen auktoriteetti.” sain sanottua ja Julius näytti mietteliäältä.
“Voi johtua siitäkin, mutta..” tämä aloitti vastauksen ja jäi sitten miettimään hetkeksi, ennen kuin jatkoi “Sä oot todella.. sitä on vaikea kuvailla, mutta näen että suhun voi olla hankala tutustua. Sä oot kyllä ihana.. tai SIIS, oot kyllä mukava, en sitä sano. Mutta sä oot niin räiskyvä ja tilaa vievä, että se saattaa työntää monia kauemmas, sun pitää oottaa että tulee joku sun tyylinen ihminen. Ei kannata väkisin yrittää, sillon aiheutat vaan itselles pahan mielen.”. Kuuntelin Juliuksen järkipuhetta ja huokasin syvään. “Eli susta tuntuu että oot tässä sängylläkin ihan ahtaalla.” vastasin ja aloimme nauraa.

Jäin tämän huoneeseen vielä hetkeksi juttelemaan, kunnes minun piti – taas – lähteä tekemään jotain paperihommia ja valmisteluja, sillä talleille muuttaisi jossain lähiaikoina uusi hevonen, itse asiassa poni. Minulla oli vaikka mitä töitä, enkä ainakaan nyt kehdannut pyytää Juliukselta apua, sillä oli omiakin.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Begin typing your search term above and press enter to search. Press ESC to cancel.

Back To Top
Siirry työkalupalkkiin