Ansamaa

Salaisuuksia täynnä olevassa kaupungissa, ylhäällä vuoristossa, sijaitsee Dochas Ansamaan ja tämän puolison Majinán ylläpitämä – yksityinen hevostalli. Pariskunta osti tilan vuonna 2018, jonka jälkeen he kunnostivat sen loistoon ja seuraavana vuonna avasivat ovet muille. Paikkaa varjostaa kuitenkin synkkä historia, josta uudet omistajat eivät ole täysin tietoisia. 
Yrittääkö piha maastossa toisinaan pyörivä aavehevonen johdattaa tallin väkeä oikeille jäljille? Miten kiusanhengistä, jotka vetävät peittoa öisin, piilottelevat tavaroita ja pitävät meteliä – pääsee eroon? Onko tallilla toivoa päästä kaupunkilaisten suosioon ja saada heidät unohtamaan entiset asukkaat? Nämä ovat ne jokapäiväiset polttavat kysymykset. 

Kuukari on pieneksi kaupungiksi melko vilkas, siellä järjestetään paljon tapahtumia vuodenajasta riippumatta. Toisaalta on myös oudon paljon onnettomuuksia ja selittämättömiä – jopa aavemaisia tapahtumia. Keskellä kaikkea tätä, elää kuitenkin tiivis talliyhteisö, joista jokaisella on omat tavoitteensa ratsuineen. Toiset haluavat vain maaseudun rauhaa, toiset valmentautua ja kilpailla suurine tavoitteineen. Jokainen pitää kuitenkin hauskaa, ehkä vähän hulluksi tulleen talli porukan kanssa. 
Ansamaahan on tervetullut kuka tahansa. Valmistaudu kuitenkin pihalla vartioivan alaskanmalamuutin tervehdykseen ja laventelin tuoksuisen Majinán napakkaan kättelyyn. Seudulla liikkuu myös paljon petoeläimiä, näillä mailla on pidettävä silmät ja korvat auki – jatkuvasti. Ompa tallinväki kokenut jo kaikenlaista, aarrejahdista murhatutkintaan.

Share: