12. Missä on ratsuni?
Luokka 4, Vaativa B – Jasu Lakkahalla & Blueprint, Paladiinit

Tänään oli aika lähteä takaisin kotiin orivedelle, vielä valmistautumaan finaalia varten. Meidän piti olla hienona, sillä oli mahdollisuus sijoittua hyvinkin lopputuloksissa. Seisoimme kuitenkin Majinan kanssa Ansamaan tallipihalla ja tuijotimme rikkonaista tarhan ovea. “Hemmetin Milli” nainen sanoi selvästi väsyneen oloisena ja tuskaisena. Blue oli viettänyt yönsä nuoren ja ilmeisen vekkulin Milli tamman kanssa. Yöllä oli kuitenkin satanut, joten kavioiden jättämiä jälkiä mutaisessa maassa, oli suhteellisen helppo seurata. 

Hevoset olivat lähteneet kohti tiheää metsää, pienen pellon toisella puolella. “Tuonne en mielelläni lähtisi..” Majina sanoi, kun tulimme lähemmäs metsikköä. “Muistoja?” vastasin olettaen että tänne oli karattu ennenkin. “No joo, jotain sellaista.” nainen sanoi hermostuneena ja suuntasimme katseet takaisin tiheikköön.

Metsässä oli yllättävän pimeää ja jokainen puu näytti tismalleen samalta, tänne olisi helppo eksyä ilman hevosten jättämää polkua. Ilma oli jokseenkin painostava, jos nyt alkaisi sataa, olisi se kaiken huippu. “Mua vähän, ahdistaa.” nainen sanoi, kun metsä muuttui tappuraiseksi ja hankala kulkuiseksi. Otin tätä kaverillisesti kädestä kiinni ja jatkoimme matkaa letkana. “Itse asiassa, miten hepat on päässeet tästä, kun ei ole niiden mentäviä välejä?” sanoi huolestuneena. Molemmat katsahdimme alas kavionjälkiin, joiden mukaan hevoset olivat kulkeneet puiden läpi. “En edes jaksa miettiä..” nainen sanoi ja puristi kättäni. “Tuolla ne on!” huikkasin kun pääsimme pienelle aukealle saakka. Hevos kaksikko seisoi vierekkäin, paikallaan – ei mitään tehden ja tuijotti meitä oudosti. “Nyt äkkiä otetaan ne ja mennään, täällä on jotenkin outoa.” Majina jatkoi. Tämä metsäkö nyt oli outo, mutta ei se kirjaimellinen kummitus maneesin katsomossa?

En minäkään tästä rämeiköstä nauttinut, joten nappasin Bluen ja hyppäsimme ratsaille. Täältä oli sen verran pitkä matka takaisin, että päitsiin kiinnitetyillä naru ohjilla sai nyt luvan pärjätä talleille saakka. Tovin etsimme kulkureittiä, kunnes löysimme kämäsen polun, joka meni kutakuinkin oikeaan suuntaan. Reissu oli pitkä ja aikaa kului hävyttömän kauan. Majina pyyteli anteeksi, mutta en voinut syyttää häntä kirotusta alueesta. Oli kuin metsä olisi juuri virittänyt meille ansan. Niin, oliko Ansamaa.. täynnä ansoja? (309 sanaa)

Share: