Luokka 6 80cm Samuel Vainio – Silverfoxes Hell or Highwater, Paladiinit

Mä en voinut uskoa että mulla oli näin hyvä olla. Mä olin ajatellut että tällainen onni ei voinut olla mahdollista sen jälkeen kun Julius oli lähtenyt. Kuitenkin kun mä sain olla Feetun lähellä mun oli hyvä olla. Se ei karttanut edes sitä että mä olin arpinen, ruma ja pilattu. Se oli tullut mun kanssa tallille ja se oli auttanut mua hyppäämään. Meidän toinen osakilpailurata oli mennyt pilalle ja mun piti treenata ahkerasti jotta me pärjättäisiin kolmannessa osakilpailussa myös rataesteillä. Tai oikeastaan meidän pitäisi pärjätä molemmissa osakilpailuissa. Sijoittuminen yksilörankingissa ei ollut mulle oikeastaan tärkeää, sillä en mä ajatellut itseäni enää kilparatsastajana joten ainoastaan, se että mä voisin auttaa muita voittamaan tiimirankingin olisi tärkeää.

Seuraavaan osakilpailuun olisi viikko ja mä käytin tilaisuuden hyödyksi jotta mä saatoin tehdä Harrin kanssa estetreenin. Äitienpäivä ei ollut merkinnyt mulle mitään vuosiin, sillä äiti ei ollut kestänyt nähdä mua tuolissa ja me ei oltu pidetty oikeastaan mitään yhteyttä toisiimme. Mä toivoin että Ansamaassa ei ollut ketään, sillä mä en halunnut yleisöä, vaikka lopulta mä sain sitä yllättäen Feetusta. Mä olin ihmetellyt miksi se ei ollut mennyt oman äitinsä vuoksi, mutta mies oli selittänyt että tuo olisi jo käynyt äitinsä luona eikä häntä haittaisi tulla kanssani tallille.

Feetu rakensi mun ohjeiden mukaan maneesiin neljä estettä samalla kun mä verkkasin Harrin. Kimo hevonen tuntui hyvinkin energiseltä ja mä en tiennyt että mitä meidän hyppäämisestä tulisi. Kuitenkin kun Harri pääsi hyppäämään sen meno alkoi tasoittumaan ja mun olosta tuli paljon varmempi. Me tehtiin Harrin kanssa vähän tekniikka harjoituksia sekä mä yritin parhaani mukaan ratsastaa erilaisia askelmääriä esteiden väleihin jotta mulla voisi olla jokin mahdollisuus saada se onnistumaan myös kisoissa. Meidän kisatason tehtävät tuntui helpoilta ja mä en tiedä mikä muhun meni, mutta mä pyysin Feetua nostamaan esteitä kymmenellä sentillä. Mä en ollut vielä hypännyt metriä sen jälkeen kun mä olin palannut takaisin satulaan.

Ensimmäinen kierros meni vähän kokeilun kautta ja kun mä huomasin että me pystyttäisiin selvittämään myös isompia ratoja. Pari kierrosta vakuutti mulle että mä voisin kokeilla samoja juttuja myös tällä korkeudella. Viimeiselle kierrokselle Harri lähti ihan liian reippaalla laukalla, sillä se taisi luulla että se pääsee taas isoille esteille. Mä yritin parhaani mukaan lyhentää Harrin laukkaa, mutta kimo ori painoi ohjille ja mä tunsin miten se lähti hyppyyn ihan liian kaukaa. Mä purin hampaat yhteen ja toivoin parasta. Harri selvitti ensimmäisen esteen jotenkin, mutta mä tunsin miten sen tasapaino heitti laskeutumisessa ja mä tunsin miten orin etuosa karkasi mun edestä ennen kuin mä irtosin itsekin satulasta ja tunsin miten puomi lähti liikkeelle törmäyksen voimasta.

Share: