Voittojen tielle

Luokka 2 Helppo B Samuel Vainio – Silverfoxes Hell or Highwater, Paladiinit

Toinen osakilpailu oli tullut lopulta eteen ja mua stressasi ihan liikaa. Me ei oltu pärjätty ensimmäisessä osakilpailussa ainakaan koulupuolella kovin hyvin ja meidän koko tiimi kilpaili kuitenkin kouluratsastuksessa ja mä olin ainut, joka kisasi myös esteillä. Mä tiesin että Annin ja Saagan edessä mä voisin epäonnistua, sillä sellainen mä olisin ratsastajana. Eniten mua ahdisti se, että jos mä epäonnistuisin Feetun ja Jasun silmissä. Mä en tiennyt mitä mä tapahtuisi jos mä mokaisin Feetun silmissä. Mä en ollut varma haluaisinko mä menettää miestä vaikka varmasti mä menettäisin maineeni Jasun silmissä, mutta se taitaisi olla helpompaa kuin menettää Feetu. En mä tiennyt paljonko mulla oli taistelutahtoa jäljellä, ja mä en uskonut että mä selviäisin jos mä menettäisin Feetunkin.

Mitä lähemmäksi tuli se hetki että mun oli aika alkaa laittamaan Harria kuntoon. Feetu auttoi mua kykyjensä mukaan ja musta tuntui pahalta että mä olin toiselle niin tyly ja mä toivoin että mies ymmärtäisi miksi mä olin niin tyly vaikka mä en normaalisti tiuskinut Feetulle näin paljoa. Noustessani Harrin selkään mä en tiennyt mitä mun pitäisi toivoa edessä olevalta radalta. Verkassa mä yritin vain tyhjätä ajatukseni ja keskittyä siihen että mä ratsastaisin oikeasti jokaisen askeleen, jonka Harri ottaisi sekä yritin käydä lävitse vielä muutaman sellaisen kohdan kisaradasta, jotka olivat olleet treeneissä ajoittain hankalia.

Kun meidät kuulutettiin kisaradalle, musta tuntui että mä voisin mielummin vain kääntää Harrin ympäri ja pyytää oriani laukkaamaan niin kauas kuin me päästäisiin. Ratsastettuani kimoni kisa-areenalle mä tervehdin tuomaria ja yritin vain ratsastaa parhaan mahdollisen radan mikä mun olisi mahdollista ratsastaa. Mä tiesin että meidän rata sisälsi rikkoja tyhmissä kohdissa ja että juuri sellaisissa mun ei olisi pitänyt niitä tehdä, mutta mä en välittänyt. Mä yritin ratsastaa kaikki sellaiset kohdat radasta mahdollisimman hyvin missä meillä oli ollut ongelmia. Mä yritin kuitenkin unohtaa huomaavani kaikki ne kohdat missä mä tein virheitä. Lopulta meidän rata oli ohitse ja kun mä pääsin ulos kisa-areenalta mä olin onnellinen siitä että meidän kisasuoritus oli ohitse.

Tulosten odottaminen oli hirveintä ikinä. Mä en tiennyt miten huonosti meidän rata olisi mennyt. Kun mä näin että Feetu lähestyi mua mä en halunnut kuulla mitä miehellä on sanottavana.
”Te voititte koko luokkanne!”

Mä katoin Feetua kuin se olisi juuri sanonut mulle että se ei halunnut jatkaa enää meidän suhdetta.
”Oikeasti?”
”Joo joo! Sun pitäis olla jo palkintojenjaossakin!”

Vaikka mä näin sinivalkoisen ruusukkeen orini suitsissa, mä en voinut siltikään ymmärtää että me oltiin voitettu. Meidän parhailla prosenteilla ikinä.

Share: