Luokka 6 80cm Samuel Vainio – Silverfoxes Hell or Highwater, Paladiinit

Toinen osakilpailu oli muutaman päivän päässä. Me oltiin tehty Harrin kanssa pääasiassa sileän treenejä, mutta mä olin yrittänyt pitää mukana myös puomeja ja kavaletteja. Tänään mä kuitenkin olin käynyt kasaamassa maneesiin muutaman matalan esteen jotta mä saisin treenattua vielä vähän hyppyjä ennen kuin olisi seuraavan kisaradan aika, sillä kaikki varmasti odottaisivat että mä saisin samanlaisen tuloksen aikaan kisaradalta vaikka mulla ei ollut mitään tietoa siitä että kuinka moni oikeasti tiesi että musta ei ollut kilparatsastajaksi.

Harrin ollessa varustettuna mä lähdin taluttamaan kimoa ruunaani kohti maneesia ja toivoin että mä saisin tehdä treenini ihan omassa rauhassa koska mä en tiennyt että kestäisiko mun kantti sitä että joku näkisi jos me epäonnistuttaisiin ihan täysin. Kiristettyäni orin vyön vielä parin reiän verran ja päästessäni sen satulaan mä päätin taas unohtaa kaiken mitä tapahtui meidän ympärillä ja yritin vain löytää sellaista tasaista suorittamista millä mä saisin itselleni varmuuden myös siitä että ori suorittaisi esteet tasaisesti ja me saataisiin hyviä hyppyjä alle jotta mä voitaisiin paljon varmemmin lähteä kisaradalle sunnuntaina. Harri oli onneksi suhteellisen rauhallinen hyppyjen ajan ja mitä pidemmälle meidän hypyt etenivät sitä rennommaksi mä tunsin itseni ja sitä valmiimmaksi mä tunsin itseni seuraavaa osakilpailua ajatellen.

”Se näyttää tosi kivalta. Nostanko teille vähän esteitä?” ääni iskeytyi tajuntaani. Kääntäessäni katsettani, huomasin että Anni oli saapunut maneesiin ja tuo oli ilmeisesti jo hetken seurannut treenejämme.
”Joo, nosta vain. Varmaan joku viis senttiä riittää kun en mä oo hypännyt isoa.”
”Okei, onko nää hyviä?” Anni kysyi nostettuaan esteitä.
”Joo. Kiitos.”

Siirsin Harrin ravin kautta laukkaan ja annoin orin laukata hetken, kunnes käänsin orin kohti ensimmäistä estettä. Harrin laukka tuntui voimistuvan ensimmäisen esteen ilmestyessä sen näköpiiriin ja mulla alkoi olemaan sellainen fiilis että mä en tiennyt pysyisinkö mä orin hypyissä mukana tai saisinko mä pidettyä orin hallinnassa. Lopulta me päästiin koko rata lävitse ja mä olin salaa helpottunut siitä.

”Nostanko vielä?”
”Ei tarvitse. Mä en taida olla vielä valmis isompiin vaikka Harri menisi kyllä. Se kaipaisi jonkun tasokkaamman ratsastajan isoille esteille. Pitäis varmaan taas sopia Kertun kanssa että jos se hyppäisi Harrilla. Mutta kiitos tästä” mä mutisin näprätessäni kimoni ohjia. Mä vilkaisin Annia ja se näytti jotenkin mietteliäältä.
”Tai en mä tiedä, kiinostaisko sua kokeilla hyppäämistä Harrilla?”

Share: