Kohti toista osakilpailua

Luokka 3. Helppo A
Anni Vuorela – Hauyni RR, Paladiinit

Jälleen oli treenit tehty tältä erää eikä enää auttanut kuin odottaa sunnuntaista toista osakilpailua. Kävin läpi pakkailuja kisareissua varten, eilen olin pessyt Vatun joten se vain odotti kisapaikalle lähtöä. Jännitys meinasi taas ottaa vallan, varmaan siksi koska viimeksi oli mennyt niin hyvin ja meillä oli sekä meidän, että koko Ansamaan maine puolustettavana. Yritin olla ajattelematta asiaa liian syvällisesti, etten taas sortuisi jännittämään ja pilaamaan suoritustamme. Treenit olivat kuitenkin menneet hyvin, ja jos saisin saman rentouden säilytettyä kuin viimeksikin, ties mihin pystyisimme. Tietenkin Vatun kanssa piti pysyä jämäkkänäkin, rentous ei siis tarkoittanut lepsuna olemista, ei Vattu itsekseen niihin liikkeisiin taipunut.

Käydessäni läpi tavaroitamme (joita oli muuten paljon), ajatukseni ajelehtivat taas muihin tiimiläisiini. Joukkuekilpailu oli samalla ihanaa mutta kamalaa, samalla siltä omalta tiimiltä sai tukea, mutta oli ikävää seurata jos jollain tiimiläisellä ei mennytkään kisat niin hyvin kuin olisi halunnut. Varsinkin Samuel tuntui kovastikin stressaavan seuraavaa osakilpailua, toisaalta eihän hän koskaan mitään varsinaiselta ilopilleriltä vaikuttanut, mutta hän oli tavallista poissaolevampi ja vähäsanaisempi. Oli varmaan ottanut aika raskaasti sen, että oli ensimmäisessä osakilpailussa sijoittunut joukkueestamme huonoiten. Mutta koska olin huono lohduttamaan, varsinkin kun tuntui että emme vielä tunteneet toisiamme hyvin, niin en osannut tehdä mitään. Hänhän voisi kiusaantua siitä vielä enemmän, jos menisin vaan yhtäkkiä latelemaan hänelle jotain kuluneita fraaseja siitä, että ensi kerralla menisi sitten paremmin, joten oli parempi olla hiljaa. Mutta harmittihan se, nähdä tiimikaveri niin apeana. Enkä uskonut että voisin juurikaan piristää häntä, pahimmillaan voisin aiheuttaa vain lisää stressiä. Piti vain hiljaisuudessa toivoa, että kaikki tiimistämme pärjäisivät, se saisi sitten koko tiimin henkeä nostatettua. 

Kaikki alkoi olla valmista toiseen osakilpailuun, siis kaikki mitä pystyi etukäteen valmistelemaan. Oltiin treenattu niin paljon kuin oltiin pystytty, hevonen oli puunattu viimeisen päälle (ratsastaja sen sijaan näytti ehkä vähän räjähtäneeltä) ja kaikki tavarat oli pakattu reissuun mukaan. Kisapaikallahan pystyi tapahtumaan mitä tahansa, mutta mitään ikäviä yllätyksiä ei toivottavasti tulisi. Vatun kanssa lepäisimme huomisen, jotta olisimme sitten sunnuntaina täydessä terässä – niin kuin muutkin joukkueemme jäsenet toivottavasti olisivat. 

321 sanaa

Share: