Luokka 3. Helppo A
Anni Vuorela – Hauyni RR, Paladiinit

Sää oli ollut jo pitkään keväisen kurainen, joten siltä näytti myös Vattu. Vaikka hevonen olikin väriltään ruskea, ei sentään mudanruskea ollut sen ominaisväri. Siispä se pääsisi tänään pesulle, pitäisihän sen olla edustava sitten sunnuntaina. Niinpä kuskasin Vatun pesupaikalle, ja tajuttuaan minne joutui, luimisteli nyrpeän näköisenä.
– Ei tää nyt noin paha oo, nauroin ja otin vesiletkun käteen. – Vai haluatko olla likaisena kisoissa? Mitä muut hevosetkin susta sanoo?
Joku olisi voinut pitää puheitani outoina, ainakin jos kuulemassa olisi ollut joku ei-hevosihminen. Onneksi olin kuitenkin tallilla ja ihmiset olivat tottuneet hevosille puhumiseen.

Vattu suostui olemaan pestävänä – niin kuin se suostui yleensäkin, ensin piti vain aina esittää kovista. Kaikenmaailman kura ja muta irtosivat hevosesta ja valuivat viemäriin, kuinka ihanaa olikin nähdä hevosen puhdistuvan ihan silmissä.
– Jaa pesulle jouduttu, ohi kulkeva Majina tokaisi Vatulle, se näytti siis todennäköisesti edelleen siltä että tällainen peseminen oli ihan turhaa hössötystä ja paikallaan seisominen tylsää.
– Onko treenit sujunu ilman suurempia kaaoksia? Majina sanoi puolestaan minulle. – Tai no olisit varmaan kertonut, jos jotain kauheaa ois tapahtunu.
– Niin no ei kai tässä mitään suurempaa katastrofia, vastasin. – Sunnuntaina saattaa olla eri tilanne.
Majina hymähti ja siirsi katseensa taas Vattuun.
– Käyttäydyt sitten kunnolla, tai joudut käytöskouluun, hän sanoi hevoselle painokkaasti.
Vattu höristi korviaan, mutta se oli sitten eri asia kuuliko se niillä oikeasti mitään. Kisapaikalla, ja no oikeastaan ihan missä vaan, oli aina aikalailla mysteeri miten Vattu päättäisi käyttäytyä, jos se yhtäkkiä päättääkin että kentän aita tai esteen puomi on sen pahin vihollinen. Eipähän ainakaan käy elämä tylsäksi, mutta joskus sitä tosiaan toivoi, että olisi tasaluontoisempi hevonen. Mutta lähes kymmenvuotiasta tuskin mitkään käytöskoulutkaan auttaisivat, joten piti hyväksyä Vattu sellaisenaan. Verkassa pitäisi vain saada enempiä virtoja kulutettua, niin Vattu varmasti jaksaisi kuunnella paremmin apuja – eihän se sen vaikeampaa olisi. Jollain taikareseptillä olimme onnistuneet ensimmäisessä osakilpailussa, joten miksi emme toisessakin. Täytyi vain yrittää pysyä positiivisena, sanoin itselleni ja keskityin jynssäämään Vatun puhtaaksi viimeistä karvaa myöten.

310 sanaa

Share: