Luokka 3. Helppo A
Anni Vuorela – Hauyni RR, Paladiinit

Olimme todellakin päättäneet ottaa tämän treenaamisen tosissamme, kolmas sija viime osakilpailussa ja joukkueen jaettu ykkössija rankingissa tosiaan toivat lisää intoa treenaamiseen. Olimme ehkä treenanneet liikaakin, koska tuntui ettei päähäni mahtunut enää mitään muuta kuin kouluohjelmamme. Jokainen kohta piti saada kuntoon ennen sunnuntaita, kieltämättä tässä meinasi tulla kiire. Olimme jälleen Vatun kanssa maneesissa puurtamassa siirtymisiä ja eri ratsastusradan teitä, saattoi kuulostaa alkeiskurssilta mutta nekin asiat olivat joskus vaikeita Vatun kanssa.

En kuitenkaan tällä kertaa ollut maneesissa yksin, vaan Saaga ja Unikko olivat liittyneet seuraamme. He kisasivat myös Helpossa A:ssa niin kuin minä ja Vattu, ja vaikka meidän olisikin pitänyt suhtautua toisiimme kilpailijoina, emmehän me tietenkään osanneet tehdä sitä. Jaoimme mielellään toisillemme vinkkejä, mutta en tosin tiedä kuinka toimivia ne olivat, koska ratsumme olivat ihan eri maata. Ehkä kumpikaan ei sitten saisi etua kilpailussa, ainakaan meidän toisillemme antamien vinkkien ansiosta.
– Ois mielenkiintoista joskus vaihtaa ratsuja, heitin ajatuksen ilmoille välikäynneissä, jolloin mieleni rentoutui hetkeksi.
– Joo, ois se varmaan aikamoinen kulttuurishokki, Saaga nauroi ja taputti aina niin rauhallista Unikkoaan kaulalle. Hetken kävelyn jälkeen Vattu vaikutti olevan taas räjähdyspisteessä, joten oli parempi antaa sille jotain kuvioita ajateltavaksi niin ei käyttäisi aikaa mihinkään pelleilyyn.

Hetken aikaa keskityimme ihan “oikeaan asiaan”, eli kouluohjelman harjoittelemiseen, mutta sitten täytyi taas ottaa tauko. Yksin treenaamisessa oli se hyvä puoli, että ei tullut tarvetta keskustella kenenkään kanssa, ellei nyt sitten itsekseen puhunut jostain. Mutta kaverin kanssa oli helppo alkaa jutustelemaan, vaikka voishan sitä muuallakin rupatella kuin kesken ahkeran treenin. Kyselin miten Saagalla ja Unikolla on mennyt treenit muuten, eihän me hirveästi toistemme treenaamisia nähty, ellei sitten sovittu että mennään yhdessä treenaamaan. Ilmeisesti hyvin oli mennyt, mutta Saaga kertoi pohtivansa hankkivansa itselleen valmentajan.
– Mä oon miettiny ihan samaa! sanoin ja samalla alkoi harmittaa kun en ollut saanut oikeastaan mitään tehtyä asian eteen. – Varmaan säkin mietit sitä Fransia, joka tuli työntekijäks tänne? Ollaan me vähän puhuttu, mutta ei varsinaisesti sovittu mitään, sanoin. Saaga nyökkäsi.

Tiesin, että minun täytyi itse tehdä työ ja sanoa suoraan, että haluaisin häneltä valmennusta. Mikä siinä oli niin vaikeaa, Franshan vaikutti ihan ystävälliseltä hepulta, ei siinä pitäisi olla mitään epäselvää.
– Pitäisköhän meidän mennä yhdessä kysymään siltä, sanoin ja vähän naurahdin asialle, vaikka olinkin tosissani. Olisi se varmaan helpompaa kuin yksin.
– Ihan niin kuin koulutytöt menee yhdessä opettajanhuoneeseen kun ei uskalla yksin puhua opelle? Saaga nauroi.
– Niin just, sanoin ja oli enää vaikea olla nauramatta kunnolla. Kieltämättä, olihan se aika hassu ajatus.

392 sanaa

Share: