Luokka 3. Helppo A
Anni Vuorela – Hauyni RR, Paladiinit

Olin tyytyväinen ensimmäisen osakilpailun suoritukseemme, olin pysynyt kisapäivänä mukavan rentona kun en ollut ladannut meille kauheita määriä odotuksia etukäteen ja niinpä sitten olimme lopulta kolmansia. Eikä siinä vielä kaikki, joukkueena olimme jaetulla ykkössijalla rankingissa! Mahdollisuus menestyä oli siis todellakin olemassa, piti vaan pitää tämä sama meno yllä. Ja täytyisi vain pysyä rentona, kauhealla jännittämisellä näitä kisoja ei ainakaan voitettaisi.

Kävin läpi kisapäivän tapahtumia, omaa suoritusta oli tietysti hyvä käydä läpi näin tuoreeltaan, kun ehkä vielä muisti jotain siitä. Yleensä jännittäminen vei muistin mennessään, eikä radalta jäänyt paljoa muistikuvia kun keskittyi vain suoriutumaan jollakin tavalla kunnialla radalta pois. Verryttelyssä Vattu oli tuntunut ihan tavalliselta, ei siis mitenkään super hyvältä – toisaalta hyviä sijoituksia oli vaikea ennustaa vaikka hevonen tuntuisikin verryttelyssä todella hyvältä, kisasuoritus on kuitenkin aina ihan eri tilanne. Verryttelyn jälkeen fiilis oli ollut, että mentäisiin tekemään sellainen keskitason suoritus, ei siis mitään maailmaa mullistavaa taaskaan. Radalla Vattu oli kuitenkin tuntunut paremmalta kuin verryttelyssä, olin saanut sen verryttelyn aikana kivasti avuilleni jollain ihmeellä ja aikaa ei kerrankin mennyt radalla turhaan sähläämiseen. Vaikka radan suoritettuamme oli ollut huojentunut, jopa iloinen olo, en silti ollut osannut odottaa että meillä olisi mennyt ihan niin hyvin – yli 70 prosentin tulos, paras minkä olimme saaneet ikinä koulukisoissa. Ei niitä koulukisoja ollut paljoa alla, ja viimeksi oli tullut Runiacissa pohjanoteeraus 57 prosentin tuloksella, mutta ehkä juuri sen takia tämä onnistuminen tuntui niin hyvältä. Rima olisi siis aika korkealla sitten kahden viikon päästä, kun pitäisi taas näyttää mihin pystymme.

Niin, kouluratamme jälkeen oli jäänyt päälimmäisenä tyytyväinen fiilis – siitä täytyi ottaa kaikki irti. Vattu oli taipunut mukavasti kaikkiin liikkeisiin, ehkä siihenkin oli tarttunut rento fiilikseni, ettei tarvinnut olla pää viidentenä jalkana juoksemassa ympäriinsä. Uskoin fiiliksen siivittävän meitä eteenpäin treeneissä, kun palaisimme Ansamaahan ja täytyi suunnata katseet seuraavaan osakilpailuun – etenkin ykkössijamme säilyttämiseen joukkueena. Ei siis auttanut jäädä pitkäksi aikaa vellomaan menneeseen, mutta oli lämmittävää ymmärtävää, että meillä tosiaan oli mahdollisuus menestyä, niin minulla ja Vatulla kuin koko meidän hienolla joukkueellamme.

318 sanaa

Share: