Tuntihevosten hoitaminen

Hoitajat ovat Hallavan sielu ja sydän - ja se myös näkyy tallin toiminnassa. Hoitajille järjestetään jatkuvasti erilaista aktiviteettia mm. ratsastustuntien, kurssien, tapahtumien ja roolipelaamisen muodossa. Löydät varmasti sen juuri sinulle rakkaimman toiminnan- muodon myös Hallavan listoilta. Me haluamme, että pystyt hoitajana sekä ilmaisemaan luovaa minääsi erilaisten taiteenmuotojen kautta, sekä tutustumaan muihin tallilaisiin ja pitämään hauskaa!

Hoitajat ovat suorassa vuorovaikutuksessa tallinpitäjien kanssa ja saavat näin koko ajan palautetta päiväkirjamerkinnöistään, mutta feedback systeemi ei ole vain yksisuuntainen, sillä hoitajat voivat myös itse vaikuttaa hyvin suuresti tallin tuleviin tapahtumiin ja Hallavan kehitykseen.

Foorumilla hoitajat ja muutkin tallilaiset etenevät viestien lukumäärän mukaan arvonimestä toiseen. Tasoja on viisi: Juuri saapunut, Aloitteleva tallilainen, Perus puurtaja, Hieno hevosihminen ja Hallavan ylpeydenaihe. Mitä aktiivisempi olet foorumilla, sitä hienomman arvonimen ja enemmän tähtiä saat!

Tallilla aktiivisuudesta ja panostuksestasi kertovat suorittamasi merkit, joita on monia erilaisia. Hoitokursseille osallistumisista saat hoito I, II, III ja IV merkit. Myös ratsastustunneille osallistumisista saat merkkejä, lue lisää alhaalta ratsastustunnit-otsikon alta.

Yksityiset

Majoitamme Hallavassa muutamia yksityisiä piirroshevosia, jotka värittävät tempauksillaan tallin arkea. Järjestämme yksityisten omistajille pari kertaa kuukaudessa erilaisia valmennuksia, minkä lisäksi yksityisten omistajilla on oikeus osallistua mukaan myös tallin muuhun toimintaan - aivan samalla tavalla kuin hoitajillakin. Hallava on sinun hevosellesi juuri se oikea paikka, jos haluat harrastaa rennoissa meiningeissä hevosesi kanssa sen enempiä tallivuokran maksamisesta huoleh-timatta, sillä "tallivuokra" peritään vain päiväkirjamerkintöinä ja toimintaan osallistumisena. Mitään tiettyjä rajoja ei ole, mutta ainahan kaikilla on sitä hauskempaa mitä aktiivisimmin Hallavassa pyörit!

 

Ratsastustunnit

Hallava on ratsastuskoulu, ja siten täällä tietenkin järjestetään myös ratsastustunteja. Tunteja on kolmenlaisia erilaisia: on passiivisia ratsastustunteja, joita voi käyttää tarinoissaan, aktiivisia tunteja, joita järjestetään satunnaisesti foorumilla, ja joille osallistumisesta saa koulu- ja estemerkkejä, sekä aktiivisia tasotunteja, joita järjestetään foorumilla säännöllisesti. Aktiivisilla tasotunneilla kerrotaan hieman myös ratsastuksen teoriaa, ja niillä käydessään ratsastaja suorittaa tasomerkkejä.

Hoitajien tehtävät

♥ talutustunneille varustaminen ja avustaminen

♥ hevosen harjaus ja pävittäinen tarkastus

♥ ruokakuppien ja karsinan puhtaudesta huolehtiminen

♥ varusteiden kunnosta ja puhtaudesta huolehtiminen

♥ kevyt liikutus vapaapäivinä

♥ mahdolliset lisätehtävät Aleksin pyynnöstä

Täysihoito

♥ karsina tai pihattopaikka

♥ ruokinta 3 kertaa päivässä

♥ kuiva- ja/tai esikuivaheinä

♥ kaura, kivennäiset, mella, pellava

♥ koko- tai puolipäivätarhaus

♥ maneesin ja kenttien käyttö

♥ estekaluston käyttö

♥ "lisämaksusta" karsinan siivous

Ratsastusmerkkien suorittamien

Aktiivisille ratsastustunneille osallistumisista saat merkkejä: Viiden estetunnille osallistumisen välein Este I, II, III ja IV, ja viiden koulutunnille osallistumisen välein Koulu I, II, III ja IV.

 

Tasotunneille osallistumalla ansaitset tasomerkkejä, kuten Helppo C, B ja A ja niiden avulla on hauska osoittaa hahmon ratsastustaitojen kehitystä. Tasotunteja järjestetäänn usein seitsemän tunnin sarjoissa, ja kuten koulu- ja estemerkkiä varten, myös tasomerkin saadaksesi sinun on suoritettava viisi tuntia.

 

Jos et pysty suorittamaan kaikkia viittä vaaditussa ajassa, voit suorittaa myöhemmin rästitunnin jollain toisella ratsastustunnilla, joka vastaa kyseistä tasoa.

★    Haetaan hoitajia tuntihevosille

★    Etsitään yksityishevosia töihin

★    Pikkujoulukilpailut 9.10.

★    Itsenäisyyspäivän tanssiaiset

webdesign: Pinja Kumpulainen

tämä on virtuaalitalli

© 2017 Hallava

♥    Newerra

♥    Vaahterapolku

♥    Kirkkojoen talli

♥    Otava